maanantai 27. toukokuuta 2013

Toukokuun lähipäivät!

Aamusta heti kiskottiin haalarit niskaan ja hyökättiin lähipäivien työn kimppuun.

TÄLLANEN KOMISTUS MEITÄ ODOTTI
Vähän ehdittiin kittauksia jo alotteleenkin ennen kun Jani Kuvaja rynnisti halliin sikkens autosurfacer UV-tuotteista meille esitelmöimään. Ja tästä pääsee ihan firman sivuillekin tutustumaan! Kyseinen maali on siis käyttövalmista eikä siihen tarvitse sekoittaa erikseen kovettajaa vaan se kuivuu UV-valon avulla.
Ensin käytiin pienehkö teoriapläjäys luokassa läpi, jonka jälkeen häthätää hioskenneltiin kolme testilokaria, joihin sitten päästiin testaamaan tuotetta. Fiksumpi kaveri olis tietysti tehny samalla muistiinpanoja, mut katotaan, kuinka paljon muistan vielä :D

ULJAS RYHMÄMME!
EKAN KERROKSEN JÄLKEEN. MELKOSEN LÄPIKUULTAVAA AINETTA!

JA TOKA KERROS

UV-VALOO VIIDEN MINUUTIN AJAN

KAVERI HYÖKKÄS TINNERIRÄTIN KANSSA, MUTTA EIHÄN KUIVUNEELLE MAALILLE MITÄÄN TAPAHTUNU

KÄYTIIN MYÖS PIHALLA KATSOMASSA, KUN MAALI KUIVUU

MEILLE HAVAINNOLLISTETTIIN KUINKA KÄY, JOS KYSEISTÄ AINETTA RUISKUTTAA LIIKAA. PINTA ON KUIVUNUT, MUTTA POHJA JÄI AIVAN MÄRÄKSI.
Pohjien kuivuttua, osat hiottiin ja maalattiin Sikkensin Autowave MM 2.0 vesiohenteisella kaksikerrosvärillä, jota ruiskutettiin kolme kerrosta, ensin 100%, sitten 80% ja lopuksi 25% kerros. Sen kuivuttua lakattiin Sikkensin auto clear LV superior (medium). 

MIKKO ENSIKERTALAISENA RUISKUN KANSSA
Perjantaina jatkettiin Minin pohjien tekoa, mutta ei saatu aivan valmiiksi asti, joten homma jäi hallissa häärivien aikkareiden työksi, ja viikkoa myöhemmin se saatiin valmiiksi ja onnelliselle omistajalle takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti